perjantai 12. lokakuuta 2012

Tännään ei mittään, huomenna ei mittään


Ei ole ihan minun vahvimpia puolia tämä älytön odottaminen. Kiia ja Nämppä leikkivät kovasti keskenään, mikä on aina ollut hyvin vahva merkki juoksujen alkamisesta. Mutta silti tännään ei mittään, huomenna ei mittään... Jotain kirkasta olen sieltä saanut paperiin mutta vielä sen punainen väri antaa itseään odotuttaa.

Kiialla oli ensimmäiset juoksut 10 kuuakuden ikäisenä. Juoksujen tarkka alkamispäivämäärä oli 27.5.2008. Näistä seuraavat alkoivat 30.1.2009, jolloin väli oli 8 kk ja 3 päivää. Kolmannen juoksut tulivat 6.9.2009. Väli oli tuolloin 7 kk ja 1 viikko. Neljännen juoksut tulivat 6.4.2010. Väli oli sen tasan 7 kk. Näistä juoksuista Kiia astuttettiin. Ensimmäiset juoksut pentujen jälken tulivat 17.1.2011. Väli oli tuolloin 9 kuukautta ja 11 päivää. Tästä seuraavat juoksut tasoittivat hieman juoksurytmiä ja ne alkoivat 25.7.2011. Väli oli siis 6 kuukautta ja 8 päivää. Viimeisimmät juoksut alkoivat 2.3.2012. Väli oli tällöin 7 kuukautta ja 1 vko. Eli hollilla ollaan...

Tässäpä muutama kuva (toivottavasti) tulevasta mammasta aamulenkiltä Peurungan metsissä.




Pitäisi vissiin alkaa vilautella näitä Rane The Komistuksen kuvia Kiialle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.